Leppisa lepopäivä...

Tänään oli leppoisa lepopäivä. Nautimme helteisestä ja lämpimästä päivästä.

Aamulla heräsin levollisten yöunien jälkeen uuteen aamuun. Aloitimme aamun vierailemassa läheisessä Karura Community Chapelissa, eli sunnuntaikokouksessa. Siellä oli ollut jo aamulla toinen aikaisempi kokous ja menimme jälkimmäiseen.

 Ajellessamme sinne ihailin matkalla kaunista ja värikästä luontoa ja ihanan lilana kukkivia Jacaranda puita, mutta samalla ajatukseni olivat Suomessa. Ikävöin rakastani <3 Mitenköhän siellä menee ja mitenköhän päivä oli alkanut?

Siihen todellisuuteen herääminen, että olen ollut täällä vasta kaksi päivää ja edessä kuusi viikkoa, tuntuu ikävän vallatessa kamalan pitkältä ajalta. 

Väillä on ristiriitaista nauttia olosta täällä, kun mieli haikailee muualle. 

Päätän nauttia ajastani täällä ja pidän rakkaat koko ajan sydämessä. Toivoisin vain, että voisin olla jakamassa tätä kaunista ja ihanaa kokemusta. 

Jacaranda tree <3

Kirkossa oli paljon ihmisiä, istuimme aivan etuosassa, joten
taakse jäi vielä todella paljon ihmisiä, ihana näky!

Saavuimme ajomatkan jälkeen kokouspaikalle ja vastassa oli paljon ihmisä, ystävällisiä katseita ja syötävän suloisia lapsia. Kokous pidettiin teltassa, lämpenevä päivä tuulahteli välillä luokse. Musiikki oli ihanaa, kotoista, kansainvälistä, ripauksella paikallista. Afrikkalainen iloisuus, tanssi ja rytmi olivat asitittavissa. Olo oli kotoisa.Tilaisuus oli antoisa. Sunnuntaikokous oli ensikosketuksemme paikallisiin seurakuntiin ja innolla odotan tulevaa. 

Sieltä kuitenkin lähtiessämme huomasin jotain. Parkkipaikalla ollessani ohitseni alkoi lipumaan useita kalliita mersuja, bemareita ja vaikka mitä. Suomessa en ikinä ole nähnyt näin hienoja autoja katukuvassa ja vieläpä näin useita. Se miten ympäristö on kuivaa, pöllyävää, tiet huonokuntoisia sekä se miten osa poistui kirkosta ihan vain kävellen, saa vain taas miettimään kaikenlaista. Saman kaupungin sisällä on niin rikkaita ja niin köyhiä ihmisiä. Minkälaisia tarinoita tulen näkemään ja kohtaamaan tänä aikana täällä. Tähän mennessä olemme nähneet vain ytimen Nairobista ja odotan sitä, kun pääsen näkemään kaupunkia ulkopuolelta. Odotan saavani enemmän perspektiiviä asioihin.

 

Ajaessamme kotiinpäin huomasin miten kadunvarsilla käveli muiden ihmisten lisäksi todella paljon lapsia. Ihania suloisia, pieniä ja vähän vanhempia, lapsia. Yksi lapsista saattoi kantaa vauvaa selässään ja toinen alle kaksi vuotias juoksenteli tien reunassa vanhempien lasten perässä tai edellä. 

Niin suloisia lapsia, mitä jos heille käy jotain. Pienillä lapsilla niin paljon vastuuta, silti he näyttivät iloisilta ja nauttivat päivästä. Ajelemme heidän ohitse ja hymyilen heille. Alan odottamaan tulevia aikoja täällä vielä enemmän. Odotan, että saan kohdata heitä ja viettää aikaa heidän kanssan. 

Lämpö on todellista. Hellepäivä. Saavuimme kotiin. Rentouduimme ja oleskelimme. Nautin auringosta kahvikupposen äärellä. Mitäkön aikamme täällä tulee sisältämään. Mielenkiintoista. Paljon kysymyksiä, mutta täytyy vain odottaa. 

Soittelen Suomeen, helpotan ikävää <3 Niin paljon kaunista, niin paljon ajatuksia. Ihana jakaa niitä. Päivän viilentyessä pikkuhiljaa päätämme lähteä lenkille luontoon. Täällä luonnolla mieli lepää. Kaikki on niin erilaista. Värejä, eläimiä, tuoksuja. Kävellessämme metsässä kilometrejä kertyy vain huomaamatta. Tästä nautin. 

Kaikki vastaantulevat tervehtivät. Yritän edelleen tottua siihen. Haluan oppia tervehtimään iloisesti. Itse siitä aina ilahdun, niin miksi en ilahduttaisi muita. 

Toisen päivästä voi helposti tehdä paremman. Ole syy jonkun hymyyn joka päivä. 

Metsässä on raikas ilma, eukalyptus tuoksuu ja ilmasta huomaa että olemme korkealla. Kuntokin kohenee täällä korkeanpaikanleirissä. Näimme apinoita puissa ja löysin myös suuren heinäsirkan. Meillä oli siis hyvä päivä.

Tässä uusi tuttavuus, taustalla apinoita puussa :D

Maisemani tätä kirjoittaessa...

Taas nautin siitä, kun ulkoa kuuluu luonnon ääniä ja

 pimeän illan lämmin ilma leijailee avonaisesta ovesta.

 Kaikki on vasta alussa.

 Seikkailu on saanut vasta lähtölaskennan.

Kaikki on uutta ja jännää!

Kirjoitan tätä auringon laskiessa kauniiseen maisemaan ja kuulen heinäsirkan sirittävän, autojen äänet, lämmin päivä on vaihtumassa iltaan.

Kaksi vuorokautta on sisältänyt paljon. Monenlaisia tunteita, ajatuksia ja tapahtumia. Ikävää rakkaita kohtaan, jotka joutui jättämään kotiin, jännitystä tuntemattomasta tulevasta, väsymystä matkustamisesta ja kuitenkin sydämen täyttää onnellisuus ja levollisuus. 

Vietettiin viimeisiä hetkiä kentällä yhdessä <3

Mutta nyt perillä ollaan! Matka tänne alkoi kotoa, jätin tutun ja turvallisen ympäristön, läheiset ihmiset ja suuntanani oli Afrikka, tarkemmin Kenia. Helsingistä lento Istanbuliin ja sieltä pikän odotuksen jälkeen Nairbiin. 

Odottelua, jännittyneenä tulevasta, Istanbulin kentällä

Vihdoinkin koneessa!

 Istuessamme Nairobin koneeseen alkoi kaikki tuntua pikkuhiljaa todelliselta!

Kummatkin lennot menivät mukavasti ja turvallisesti. Lentokoneemme laskeutuessa tuolloin aamuyöllä Nairobin kentälle, olimme innoissamme. Koneesta astuessamme, ulkoilma oli kuin kotona sisällä, täällä oikeasti tulisi olemaan lämmin!? Pääsimme maahan ja oli todella kiitollinen mieli. Automatka oli jännä. Oli vaikea muodostaa kuvaa kaupungista pimeällä ja väsyneillä silmillä. Saavuimme majapaikkaan, suomalaisen ystäväperheen luokse ja vastaanotto oli sydämellinen ja lämmin, kaikki oli niin paljon parempaa, mitä olimme odottaneet. 

Herätessämme uuteen, ensimmäiseen päivään Nairobissa, aurinko paistoi huoneemme verhojen välistä. Oliko täällä oikeasti lämmin? Vastaus oli, kyllä. Täällä on tällä hetkellä ns. kevät eli luonto on kauneimmillaan ja lämpö on pehmeää. Saimme myös tietää, että emme ihmettele, jos täällä liikkuminen ja käveleminen tuntuu raskaammalta, koska olemme yli 1,5 km merenpinnan yläpuolella. Kaupunki on korkealla ja tiet vievät ylös ja alas. Luonto on uskomattoman kaunista ja kiehtovaa erilaisuudessaan. 

Aamiaisella hedelmiä omalta pihalta, tuoretta leipää ja
 kahvilatasoista cappucinoa, luxusta!

Pääsimme tutustumaan Nairobin lähialueeseen ja aistimaan elämää täällä. Ensimmäinen jännä asia on liikenne. Sen huomasimme jo matkalla lentokentältä majapaikkaan. Se on "vääränpuolesta". Autot ajavat "väärää" kaistaa, liikenneympyrä kierrentään myötäpäivään ja se on muutenkin rentoa ja leppoisaa. Jokainen ajaa omalla tyylillään, mutta ystävällisesti. Ihmisiä kävelee tienvarsilla ja heitä näkyy viettämässä aikaa yhdessä. Näyttää siltä, että elämä täällä on kiiretöntä ja rentoa. Nautin katsella sellaista elämäntyyliä. Ihmisiä kunnioitetaan ja halutaan auttaa. Ihminen on tärkeintä ja kuulumisten kysyminen on osa tervehtimistä. Hoidettavat asiat saavat odottaa, ensin kohdataan toinen ihminen. Ihailtavaa. 

Näiden ensimmäisten tuntien aikana täällä on kerennyt tuntemaan monia tunteita ja huomaamaan monenlaisia asioita. Myös tietoisuus siitä, miten tämän todella kehittyneen miljoonakaupungin sydämen ulkopuolella elämä on monilla täysin erilaista, saa minut hiljaiseksi. Keskustellessamme autossa suomalaisen ystävämme kanssa, siitä minkälisia kohtailoita kaupungissa on ja miten köyhyys ajaa ihmiset rikollisuuteen ja miten monia lapsia on kaduilla kodittomina sekä miten monilla on tiukkaa elää,  saa vain sydämen kysymään hiljaisen kysymyksen: "Miksi elämä on epäreilua?".

Haluan tämän matkan aikana oppia itsestäni.

Haluan oppia elämästä. 

Haluan oppia rakastamaan ja välittämään lähimmäisen rakkautta. 

Uskon, että aika täällä kiehtovan erilaisessa ympäristössä, kaukana (,mutta silti lähellä <3 ) rakkaista, saa muuttaa minua ihmisenä ja palatessani kotiin olen saanut monenlaisia eväitä tulevaan elämään. Palaan kotiin rikkaampana ja mukanani monenlaisia viemisiä. 

Lämmin halaus erityisesti Rakkaalle Garangille ja terveisiä kaikille täältä päiväntasaajalta!

Toivon, että seikkailuni täällä ja jakamani ajatukset voisivat 

avartaa mieltä ja valottaa elämää täältä.