"Bit by bit is the way to walk." : Leppisa lepopäivä...

Tänään oli leppoisa lepopäivä. Nautimme helteisestä ja lämpimästä päivästä.

Aamulla heräsin levollisten yöunien jälkeen uuteen aamuun. Aloitimme aamun vierailemassa läheisessä Karura Community Chapelissa, eli sunnuntaikokouksessa. Siellä oli ollut jo aamulla toinen aikaisempi kokous ja menimme jälkimmäiseen.

Ajellessamme sinne ihailin matkalla kaunista ja värikästä luontoa ja ihanan lilana kukkivia Jacaranda puita, mutta samalla ajatukseni olivat Suomessa. Ikävöin rakastani <3 Mitenköhän siellä menee ja mitenköhän päivä oli alkanut?

Siihen todellisuuteen herääminen, että olen ollut täällä vasta kaksi päivää ja edessä kuusi viikkoa, tuntuu ikävän vallatessa kamalan pitkältä ajalta.

Väillä on ristiriitaista nauttia olosta täällä, kun mieli haikailee muualle.

Päätän nauttia ajastani täällä ja pidän rakkaat koko ajan sydämessä. Toivoisin vain, että voisin olla jakamassa tätä kaunista ja ihanaa kokemusta.

Jacaranda tree <3

Kirkossa oli paljon ihmisiä, istuimme aivan etuosassa, joten
taakse jäi vielä todella paljon ihmisiä, ihana näky!

Saavuimme ajomatkan jälkeen kokouspaikalle ja vastassa oli paljon ihmisä, ystävällisiä katseita ja syötävän suloisia lapsia. Kokous pidettiin teltassa, lämpenevä päivä tuulahteli välillä luokse. Musiikki oli ihanaa, kotoista, kansainvälistä, ripauksella paikallista. Afrikkalainen iloisuus, tanssi ja rytmi olivat asitittavissa. Olo oli kotoisa.Tilaisuus oli antoisa. Sunnuntaikokous oli ensikosketuksemme paikallisiin seurakuntiin ja innolla odotan tulevaa.

Sieltä kuitenkin lähtiessämme huomasin jotain. Parkkipaikalla ollessani ohitseni alkoi lipumaan useita kalliita mersuja, bemareita ja vaikka mitä. Suomessa en ikinä ole nähnyt näin hienoja autoja katukuvassa ja vieläpä näin useita. Se miten ympäristö on kuivaa, pöllyävää, tiet huonokuntoisia sekä se miten osa poistui kirkosta ihan vain kävellen, saa vain taas miettimään kaikenlaista. Saman kaupungin sisällä on niin rikkaita ja niin köyhiä ihmisiä. Minkälaisia tarinoita tulen näkemään ja kohtaamaan tänä aikana täällä. Tähän mennessä olemme nähneet vain ytimen Nairobista ja odotan sitä, kun pääsen näkemään kaupunkia ulkopuolelta. Odotan saavani enemmän perspektiiviä asioihin.

Ajaessamme kotiinpäin huomasin miten kadunvarsilla käveli muiden ihmisten lisäksi todella paljon lapsia. Ihania suloisia, pieniä ja vähän vanhempia, lapsia. Yksi lapsista saattoi kantaa vauvaa selässään ja toinen alle kaksi vuotias juoksenteli tien reunassa vanhempien lasten perässä tai edellä.

Niin suloisia lapsia, mitä jos heille käy jotain. Pienillä lapsilla niin paljon vastuuta, silti he näyttivät iloisilta ja nauttivat päivästä. Ajelemme heidän ohitse ja hymyilen heille. Alan odottamaan tulevia aikoja täällä vielä enemmän. Odotan, että saan kohdata heitä ja viettää aikaa heidän kanssan.

Lämpö on todellista. Hellepäivä. Saavuimme kotiin. Rentouduimme ja oleskelimme. Nautin auringosta kahvikupposen äärellä. Mitäkön aikamme täällä tulee sisältämään. Mielenkiintoista. Paljon kysymyksiä, mutta täytyy vain odottaa.

Soittelen Suomeen, helpotan ikävää <3 Niin paljon kaunista, niin paljon ajatuksia. Ihana jakaa niitä. Päivän viilentyessä pikkuhiljaa päätämme lähteä lenkille luontoon. Täällä luonnolla mieli lepää. Kaikki on niin erilaista. Värejä, eläimiä, tuoksuja. Kävellessämme metsässä kilometrejä kertyy vain huomaamatta. Tästä nautin.

Kaikki vastaantulevat tervehtivät. Yritän edelleen tottua siihen. Haluan oppia tervehtimään iloisesti. Itse siitä aina ilahdun, niin miksi en ilahduttaisi muita.

Toisen päivästä voi helposti tehdä paremman. Ole syy jonkun hymyyn joka päivä.

Metsässä on raikas ilma, eukalyptus tuoksuu ja ilmasta huomaa että olemme korkealla. Kuntokin kohenee täällä korkeanpaikanleirissä. Näimme apinoita puissa ja löysin myös suuren heinäsirkan. Meillä oli siis hyvä päivä.