Aika rientää...

Pahoittelut blogi hiljaisuudesta! Ywamin tiimi oli täällä kolme viikkoa ja aikataulu heidän kanssaan oli tiivistä. Meillä ei ollut vapaaaikaa juuri ollenkaan, mutta aika oli sen arvoista ja mahtavaa. Olemme tutustuneet niin moniin ihmisiin ja lapsiin. Ystäviä on niin paljon. Uusia asioita kohtaa usein, mutta tänne on jo kotiutunut ja kaikki tuntuu tutulta ja kotoisalta. Maisemat, kulttuuri, tavat, ruoka ja kaikki on osa normaalia arkea täällä. Tiimin lähdettyä olemme viettäneet aikaa Jacarandan naisten ja paikallisen tiimin kanssa. Heidän kanssa on ihanaa. Juttelemme, vaihdamme ajatuksia, jaamme kokemuksia ja meillä on ollut hauskaa myös. He ovat ihmisiä joihin haluasisin jokaisen tutustuvan. Ihania <3

Elämä täällä on tooodella erilaista kuin kotona Suomessa, mutta se tuntuu kotoisalta täällä. Olen taas huomannut sen, että ihminen sopeutuu mihin vain ja rakkaat, läheiset ihmiset ja ystävät tekevät kodin. Olosuhteet ovat toissijainen asia. Nairobi on tullut tutuksi. Osaan neuvoa taksin kotiin ja tunnistan maisemat ja paikat ajellessa matatulla. Tuttuja ihmisiä ja lämpimiä haleja on vastassa monissa paikoissa. Kassaneidin kanssa voi vaihtaa kuulumiset swahiliksi ja saada iloisen naurahduksen. Ihmisvilinään tottuu ja tienylitys käy ilman sydänkohtausta.

Vapaus on asia, jota kaipaan kotoa Suomesta. Se, että voi lähteä kävelylle milloin haluan. Saan kävellä luonnossa tai vain pyöräteillä, mutta minne haluan. Täällä olisi niin ihana ilma ja maisemat, mutta turvallisuus puuttuu. Olen kiitollinen todella monesta asiasta Suomessa.  Viettäessämme itsenäisyyspäivää täällä Henin kanssa, korvapuusteja ja hapankorppua nauttien, ajattelin todella paljon sitä, mitä hyvää omassa kotimaassani oikeasti on. Ilmainen koulutus ja sen taso, turvattu toimeentulo, vapaus, rauha, puhdas luonto. Asioita joita monista maista puuttuu. Asioita on ollut mielessä ja sydämessä todella paljon lähi viikkoina ja niiden paljous ja syvällisyys on vaikeuttanut ajatusten sekä tunteiden muuttamista sanoiksi.

Monesti havahdun mietteeseen, että miten ikinä pystyn yhdessä keskustelussa tiivistämään aikani täällä, kun joku pyytää kertomaan, että miten matka meni. Annan itselleni siis vapaudes siitä, että se ei tule onnistumaan. Ensinäkin aika on pitkä ja tunteet ja todelliset kokemukset ja kohtaamiset eivät avaudu muille samanlailla kuin minulle, joka olen kokenut kaiken. Todennäköisesti tulen muuttuneena kotiin ja kehotan muita kokeilemaan samanlaista seikkailua ja rukoilemaan Jumalan johdatusta. Jumalan johdattamana ja osana Hänen suunnitelmaansa tämäkin aika on ollut kaikinpuolin täydellinen. Mieli on tähän astisesta ajasta todella kiitollinen. 

Kaiken koetun lisäksi pääsin kurkistamaan yhteen suureen unelmaani sisälle. Olin päivän Jacarandan klinikalla. Tapasin potilaita. Useat heistä olivat tuttuja, koska klinikka sijaitsee lähellä Jacarandan koulua Maruruin slummissa. Päivän aikana sain leikkiä muutaman suloisen tutun lapsukaisen kanssa ja heillä oli hauskaa.

Päivä oli klinikalla hiljainen, joten saimme juteltua paljon klinikan perustamisesta, sen vahvuuksista ja heikkouksista, siitä miten se pyörii ja miten he näkevät toiminnan tulevaisuuden. Sain jakaa omia ajatuksiani ja omaa kutsumustani sekä unelmaani heidän kanssaan, jotka jo ovat toteuttamassa sitä. Sain ajatuksia ja lisää perspektiiviä. Unelmani on todellakin mahdollinen ja ei vaadi ihmiseltä paljon, jos Jumala on siinä mukana. Heidän klinikkansa on todella pieni ja yksinkertainen, mutta palvelee tällähetkellä kohderyhmää ja täyttää heidän tarpeensa. He tarjoavat lähinnä konsultointia, kertovat potilaalle mikä sairaus tai vaiva on kyseessä ja ohjaavat tarvittavan avun luo. Heillä toimii pieni "apteekki", josta saa helpotusta moneen vaivaan. Myös pienet kirurgiset toimenpiteet, kuten tikkaukset jms. ovat mahdollisia klinikalla. Suuremman avun tarpeessa heidät viedään suurempaan sairaalaan saamaan apua. Klinikalla työskentelee yksi lääkäri ja hoitaja/avustaja ja he molemmat ovat paikallisia, kuten kaikki muutkin Jacarandan työntekijät. Klinikka on ollut pystyssä vasta kolme vuotta, jonka itse näen lyhyenä aikana. Tällä on paljon potentiaalia kasvaa. Rukoilen edelleen, että Jumala johdattaa ja puhuu, mitä kohti mennä ja mitä tehdä. Jännää, mielenkiintoista. Olen todella odottavaisella mielellä. 

Täällä ollessani olen leiponut useaan otteeseen, jotain hyvää. Olemme Heinin kanssa leiponeet korvapuusteja eli Cinnamon rolls:eja naisille, jotka täällä ovat päivittäin töissä. He rakastavat niitä. Aina, kun he kuulevat, että teemme niitä saamme iloisen innostuneen halauksen ja kaikki hyppivät ilosta. On ollu ihan saada ilahduttaa heitä näinkin pienillä asioilla ja he saavat viedä saman ilon myös kotiinsa maistuvana tuliaisena muille perheenjäsenille. Sain myös kunnian toteuttaa kunnon täytekakut omalla tyylilläni yhden työntekijän ja hänen miehensä 2-vuotis hääpäivän juhlaan. Oli ihanaa. Pieni jännityksen poikanen oli mielssä, kun pohdimme Heinin kanssa, että mitenköhän kuljetamme kakut juhlaan. Onkohan meitä tulossa hakeen bodaboda eli mopo vai menemmenkö matatulla, joka on täyteen ahdettu ihmisistä. :D Taksi meitä kuitenkin oli vastassa, onneksi. Kakut olivat avioparin mieleen kovasti ja meillä oli niin suuri kunnia ja ilo olla asallisena heidän juhlapäivästään. Juhlat olivat ihanat. Yhdessäoloa, musiikkia, tanssia ja hyvää ruokaa sekä kaunis paikka. Olimme niin otettuja, kun saimme nimellä varustetut kutsut juhlaan. He todellakin ovat rakkaita ystäviä ja perhettä. 

Koti-ikävä on jo kova viimeisen viikon täällä alkaessa, mutta halauaisin silti olla täällä läsnä vielä viimeiset päivät. On vaikeaa, kun sydän ja mieli haikailee jo innoissaan kotiin rakkaan ja perheen luokse, mutta täällä on ystäviä, joiden kanssa haluaa viettää myös viimeiset päivät. Läsnäolo ja eläminen hetkessä, ovat tähän tunnesekamelskaan, oikea lääke. Nauttia hetkestä ja päivästä kerrallaan, huominen tulee sen jälkeen. 

Mitä lähempänä kotiin paluu on sitä levottomammaksi mieli tulee. Rukoilen kärsivällisyyttä ja rauhallista mieltä sekä sydämen iloa viimeisille päiville. Toivon, että saamme viimeisetkin toivomukset ja tekemiset täytettyä, niitä nimittäin on paljon! Paljon siis tulee tähänkin viikkoon mahtumaan. Hyvästejä en tule tänne jättämään vain "nähdään pian!". Se juuri helpottaa lähtemistä, koska tulen näkemään nämä rakkaat ystävät uudestaan.