Safari. Tottakai. Ihana ystävämme mahdollisti meille tämän ihastuttavan kokemuksen. Itselleni yksi pitkäaikaisista unelmista toteutui! Pääsin kokemaan safarin ja näkemään eläimiä villinä luonnossa. Kuinka ihanaa. Kokemus on todella eri kuin eläinpuisto. Niitä ei voi edes verrata. Saatan nähdä samoja eläimiä, mutta ajellessamme omalla autolla pomppuisia teitä pitkin, lukiessamme karttaa ja silmätarkkana katsellessamme ympärillemme. Eläinten bongaus on ihan omaa luokkaansa tässä tapauksessa. Kun näät yhden eläimen, se tunne on mahtava. Ei ole itsestään selvyys, että automme sattuu eläinten matkareitille juuri oikeaan aikaan. Olimme onnekkaita. Leijonaa ja leopardia emme nähneet, mutta kirahveja senkin edestä. Sarvikuonoja, jotka ovat todellinen harvinaisuus!! Sitten myös paljon seeproja, antilooppeja, virtahepoja, emuja, apinoita <3
Lähdimme kohti Luonnonpuistoa puoli kuudelta aamulla, kun oli vielä pimeää. En ole ikinä ajanut Nairbin teillä, että siellä oli vain muutama hassu auto ja saimme ajaa rauhassa. Ihmeellistä jo sekin. Saavuimme puistoon ennen auringon nousua ja kaikkialla raikas aamukaste ja sen tuoksu. Seikkailu alkoi. Auton ikkunasta ulkona, kiikarit silmillä :D Ihanaa! Pelkästään jo ajatus siitä, että olemme aivan miljoonakaupungin sydämessä, mutta luontoa on ympärillä monia kymmeniä kilometrejä kumpaankin suuntaan, on kiehtova. Luonnon rauha, tuoksut, kaunes ja ihmeellisyys.
Ajellessamme jonkun aikaa, oli aika pysähtyä aamukahville. Auringon nousun jälkeen pysähdyimme ja nautimme aamupalan luonnon helmassa. Pääsimme myös tekemään pienen kävelylenkin luontoon. Vastaan tuli krokotiili ja seeproja. Meillä oli toki mukana vartija hätätapauksen varalta. Hän kertoi meille eläimistä milenkiintoisia asioita myös. Luonnon rauha ja ihmeellisyys on vain kiehtovaa. Sama minne suuntaan katsot näet jotain kiinnostavaa.
Olemme nähneet Nairobin miljoonakaupungin vilskeessä sekä luonnon rauhassa.
Tänään 12.12.2016, tämä kaunis maa juhlii itsenäisyyttä. Kansallinen vapaapäivä, todellinen juhlan aihe! Suomi juhli muutama päivä sitten ja nyt Kenia. Ihmisillä on rauha ja vapaus täällä, omassa maassa, mutta silti monet asiat ovat huonosti ja monet ihmiset kärsivät. Maa on kehittynyt lähivuosina huimasti ja osa ihmisistä on päässyt uraan ja elämään kiinni, mutta suuri osa ihmisistä elää edelleen köyhästi, lapset eivät pääse kouluun ja perheet rikkoontuvat ja lapset elävät kaduilla. Rukoilen siunausta tälle maalle ja toivon kovasti näkeväni joku päivä, että Kenia ja muut Afrikan maat nousevat ja muutosta alkaa näkymään myös ihmisten elämässä! Ihmiset alkaisivat rakastamaan ja pitämään huolta toinen toisistaan. Uskon sen päivän koittavan!
Onnea Kenia 53v. !
Lipun musta väri symbolisoi Kenian ihmisiä,
punainen itsenäisyyden puolesta vuodatettua verta ja
vihreä luonnonrikkautta.
























Ei kommentteja:
Lähetä kommentti